Sillä aikaa kun mieheni on nauttimassa Porvoon Jazz-festivaalien tunnelmasta, ajattelin kirjoittaa pari riviä blogiin Notting Hillin soundtrackin soidessa taustalla. Tänään jazzeilla esiintyy muun muassa Punomo. Taide. Tuo niin yhdistävä ja myös erottava tekijä elämässä. Tunnistan kyllä molemmat asi…
26. syyskuuta 2025
29. elokuuta 2025
Paletin viemää
Hei pitkästä aikaa! Viime postauksesta on vierähtänyt tovi jos toinenkin, mutta täällä ollaan edelleen. Vuodenaikakin on vaihtumassa pikkuhiljaa kesästä syksyksi, ja olen kokenut syksynajan aina jotenkin uudeksi fressiksi aluksi. Paradoksaalista sinänsä, sillä kun muuttolinnut pakkaavat laukkunsa j…
4. kesäkuuta 2025
Opin ja pois opin
Oon aina elänyt musiikista ja sen kautta, sillä sillä on ihmeellinen voima tulkita, sanoittaa ja säädellä tunteita. Ei tarvitse itse edes ajatella, kun hermosto vastaanottaa nuottien turvallisen syleilyn ja tunteet alkavat kulkea kehossa. Musiikin avulla voi välittää tunteita eteenpäin, jos niitä e…
29. huhtikuuta 2025
Hei kevät
Tällä viikolla on luvassa juhlaan laittautumista, hymyileviä kasvoja, ilon kyyneleitä ja häähumua. Uskomatonta ajatella, että omista häistä on kulunut jo 16 vuotta. Muistan vieläkin sen kevättalven päivän, kun ennen vihkimistä otimme hääkuvia Kaivopuistossa. Oli kova pakkanen, minulla hihaton hääpu…
25. huhtikuuta 2025
Kuulumisia
"When you know your story you can start to write your own" Hei vaan! Blogi oli pitkään tauolla syystä, etten ole ollut parhaimmillani ja olen voinut aika huonosti. Mutta niin vain tuntuu, että #elämäkantaa. Ja on ihmeellistä, kuinka elämä on antanut kantoavuksi viime päivien ilonaiheita kut…
16. helmikuuta 2025
Keväisiä tunnelmia aiemmasta kodista
Kevään pieniä sisustusmuutoksia kodissamme suunnitellen palasin ajassa taaksepäin meidän edellisen kodin sisustukseen. Oli kiva katsoa vanhoja kuvia ja tunnelmia ja myöskin todeta, että moni sama tekijä toistuu nykyisessä kodissamme edelleen. Meidän maku kodinlaiton suhteen on pysynyt siis aikalail…
15. helmikuuta 2025
Valonsäteitä sisällä
Vihdoin päivä on alkanut tuntuvasti pitemenään ja aurinkokin piilosta näyttäytymään. Kevät, olet niin odotettu! Joten ei muuta kuin Ikean vanhat ideakuvastot esiin, kevään sisustusideat toteutukseen, ikkunalasta käteen ja katse kohti valoa! Hyvää kevään odotusta! <3
Tilaa:
Kommentit (Atom)
Jenna
Finding Joy in Everyday Life / Wife / Cat Mom / Loving Coffee
Coryright: Jenna
Kaikki kuvat ovat omiani blogihistoriani ajalta. Kuvien kopiointi kielletty.
Omalla lukulistalla
Studio McGee /
Pure Joy Home
Popular Posts
-
Täällä tervehtii Jenna, porvoolaistunut helsinkiläinen, joka elää ilon ja aidon elämän kautta. Blogi sai alkunsa tarpeesta tallettaa arjen ...
-
Live Simply / Laugh Often / Love Deeply Blogi oman elämän ilonaiheista aamukahvista iltateehen ja tunteihin niiden välissä. Menossa mukan...
-
"When you know your story you can start to write your own" Hei vaan! Blogi oli pitkään tauolla syystä, etten ole ollut parhaimmill...
-
Samaan aikaan kun Heikki lukee Kirkan elämäkertaa sohvalla ja kuuntelee Kirkan CD-levyä, avasin pitkästä aikaa koneen ja päätin kirjoittaa y...
-
Innostun.. puhtaasta kodista tilanteeseen heittäytymisestä eläimistä luovuudesta Inspiroidun.. valokuvaamisesta muista ihmisistä Pinterest...
Featured Post
Blog Archive
-
▼
2025
(8)
- ► huhtikuuta (2)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (1)
