Kevään pieniä sisustusmuutoksia kodissamme suunnitellen palasin ajassa taaksepäin meidän edellisen kodin sisustukseen. Oli kiva katsoa vanhoja kuvia ja tunnelmia ja myöskin todeta, että moni sama tekijä toistuu nykyisessä kodissamme edelleen. Meidän maku kodinlaiton suhteen on pysynyt siis aikalailla samana, mutta tätä nykyä meillä on Heikin toiveesta mustan sijasta tammiviilua. Muutoin väripaletti on pysynyt hyvin pitkälti samana, mutta murretumpana ja valkoisen rinnalle on tullut enemmän vaalean harmaata.
Koti on ollut mulle aina tosi tärkeä paikka ja sen rauhoittavat värit. Lapsena meillä oli siskon kanssa yhteinen huone ja sielläkin vallitsi väreinä neutraalit, vaaleat sävyt. Samaten kun muutin omilleni ja kun aloimme rakentaa Heikin kanssa ensimmäistä yhteistä kotia kuusitoista vuotta sitten. Silloin meillä oli beigeä, valkoista, tummaa puuta ja laventelin lilaa. Tosin siinä kodissa (ei tämä mikä kuvissa) oli yksi alun väripoikkeus. En todellakaan tiedä kenen idea se oli (no okei taisi olla mun) mutta meidän makuuhuoneen sisustusvärinä vallitsi viininpunainen (!) Voin kertoa, ettei ainakaan mun herkkä hermosto rentoutunut unille punasävyistä. No mutta sekin tuli silloin kokeiltua, sisustettua ja elettyä.
"Find your song and sing it"
Tänäkin keväänä tunnen vetoa ripaukseen vaaleanpunaista. Nämä lahjaksi saadut ylläolevan kuvan silkkihortensiatkin ovat vielä voimissaan ja näkisin ne ainakin kattauksissa. Kiva päästä siis kuvaamaan uusiakin kotikuvia tänne blogiin. Sitä ennen postausluonnoksissa odottaa kuitenkin kuvakokoelma tämän kotimme ilmeestä reilun neljän vuoden takaa. Silloin kaikki nämä edellisen kodin huonekalut oli saatu järkättyä tänne, joskin myöhemmin kaikki meni käytännön syistä vaihtoon. Mutta mukava vaihe tuokin ja tarpeellinen.
Postauksen taustamusana soi pianomusiikkina Gibran Alcocerin Idea 7, 15 ja 20 sekä 5 pieces by Hans Zimmer // Iconic Soundtracks
Oi mitä muistoja! <3 Aivan ihastuttavia ja täälläkin alkoi muistot pyöriä näistä ajoista. Ja jos palataan vielä taaksepäin, niin en tule koskaan unohtamaan meidän yhteisiä sattumia, kun niin moni asia oli samaa silloin kun on blogejamme aloiteltu!
VastaaPoistaJa tuskin maltan odottaa uusia kuvia uudesta kodistanne! Pian pian pian! :D <3
Täälläkin on sisustuskärpänen purrut kovasti, tervetuloa katselemaan muutoksia :)
Kiitos Seija! Muistan hyvin yhtäläisyydet kun meidän kodeissa ja mielenkiinnonkohteissa oli paljon samaa! Mukavia muistoja tosiaan! :) Keväässä on jotain ihanan raikasta ja uuden alkua; on kiva freesata kodin ilmettä ja ihan pikkujututkin piristävät. Tulen vastavierailulle blogiisi, kiitos kutsusta!
Poista